Hyppää sisältöön

Pienistä puroista syntyy suuri virta – yksityissijoittajat omistajina ja rahoittajina

Omaa pääomaa tarvitaan kasvuyrityksissä yhä enemmän. Sääntelymuutosten takia yritykset eivät voi rahoittaa kasvuaan aina pelkän lainarahoituksen turvin. Tarvitaan omistajia.

Yli 700 000 suomalaista omistaa pörssiyhtiöiden osakkeita suoraan omissa nimissään. Suosituimpia kansanosakkeita ovat Nokia ja Elisa, joilla on lähes 200 000 yksityissijoittajaa omistajina. Fortumia löytyy noin 100 000 yksityissijoittajan salkusta ja UPM:n, Sammon, Nesteen, Outokummun ja Stockmannin osakkeita on yli 50 000 yksityissijoittajalla.

Osakesijoituksista (30 mrd euroa) huolimatta kotitalouksien finanssivarallisuus on pääosin talletustileillä (80 mrd euroa). Tämä tekee yksityissijoittajista mahdollisia rahoittajia.

Yksityissijoittajat seuraavat sijoituskohteitaan median kautta. Yhtiöiden verkkosivuista on tullut myös tärkeitä tietolähteitä. Pörssisäätiö ja Sijoitusanalyytikot ry järjestävät vuosittain Parhaat sijoittajasivut verkossa -kilpailun. Kilpailussa arvioidaan pörssiyhtiöiden suomenkieliset sijoittajaviestintäsivustot. Kilpailun arviointikriteerit kuvastavat sijoittajan sivustolta hakemaa tietoa. Aikaisemmin on tarkasteltu mm. seuraavia: toimialan kuvaus, kasvustrategia ja kannattavuusajurit, investointitarpeet, asiakassegmentit ja tulosherkkyysanalyysi, taloudelliset tavoitteet, riskien kuvaus, corporate governance.

Sijoitus Invest -tapahtuman yhteydessä marraskuussa julkistetaan vuosittain Yksityissijoittajan valinta. Avoimessa yleisöäänestyksessä haetaan Suomen luotettavinta ja houkuttelevinta pörssiyhtiötä. Viime syksynä eräs vastaaja perusteli näin: ”Pidän tärkeänä, että yhtiön johto ja kaikki hallituksen jäsenet ovat tavattavissa yhtiökokouksen yhteydessä”.

Yksityissijoittajat arvostavat yhtiötä, joka huomioi pienetkin omistajat ja joka tarjoaa mahdollisuuksia kohtaamisiin. Pörssisäätiö järjestää keväisin ja syksyisin Pörssi-iltakiertueita, joissa yhtiöillä on mahdollisuus kertoa itsestään sijoituskohteena. Tilaisuudet ovat erittäin suosittuja yksityissijoittajien keskuudessa.

Kotitaloudet ovat pitkäaikaisia omistajia ja kasvun rahoittajia. Kuinka monta yksityishenkilöä omistaa jo yhtiösi osakkeita?

Sari Lounasmeri

Pörssisäätiö

Toimitusjohtaja