Kuka olisi osannut vuoden alussa ennustaa, että ensimmäinen neljännes tulee päättymään vallitsevaan poikkeustilanteeseen. Koronaviruksen leviäminen Kiinasta globaaliksi pandemiaksi muutti koko maailman hetkessä. Maailman pörssit reagoivat vahvasti ja sijoittajien pelkokerroin on edelleen korkeammalla kuin esim. finanssikriisin aikana. Tällä hetkellä tuntuu, että ollaan jo siirrytty akuuteimmasta selviytymisvaiheesta arvioimaan ja suunnittelemaan ulospääsyä poikkeustilasta, tarvittavia laajoja tukitoimenpiteitä ja tästä kaikesta johtuvia taloudellisia vaikutuksia.
Koronakriisi mullisti kerralla myös yhtiöiden sijoittajasuhteiden hoitamisen siirryttäessä täysin etätyöhön, etätapaamisiin ja matkustuskieltojen tullessa voimaan. Tuli tarpeelliseksi laatia nopeasti uudet toimintasuunnitelmat samalla noudattaen turvallisia työskentelyolosuhteita ja uusia palaverikäytäntöjä. Yhtiökokouskauden käynnistyessä on kuitenkin hienosti löydetty uusia toimintatapoja, otettu avuksi uutta teknologiaa ja sovelluksia. Roadshow-tapaamiset on siirretty skypeen tai teamsiin ja tämä trendi tulee varmasti olemaan vallalla Q1-tuloskaudella.
Myös IR-yhdistyksessä peruimme keväälle suunnitellut jäsentapahtumat ja siirryimme verkkoon. Tulemme järjestämään ajankohtaisista aiheista webinaareja, mm. ensimmäisenä yhtiökokouksen käytännön toteutuksesta tässä poikkeustilanteessa. Tämä olikin yhdistyksen historian ensimmäinen online-tilaisuus ja osoittautui hyvin toimivaksi! Linjoilla oli jopa 65 jäsentä ja tilaisuudessa Juho Erkheikki Ahlstrom-Munksjöltä, Sanna Sandvall Sanomilta ja Lauri Haavisto Remedy Entertainmentilta kertoivat tuoreista yhtiökokoustoteutuksistaan, ja tilaisuudessa osallistujilla oli mahdollisuus esittää kysymyksiä. Uskon, että monia askarruttaneisiin seikkoihin saatiinkin tässä vastaukset. Kiitokset Juho, Sanna ja Lauri tilaisuuden esityksistä ja Pasi Hiedanpää moderoinnista! Tilaisuuden materiaali on jäsenten käytettävissä jäsensivuilla.
Seuraathan yhdistyksen tapahtumakalenteria ja viestintää jäsenkirjeissä ja sosiaalisen median kanavissa. Toimintamme jatkuu myös kevään aikana ajankohtaisten webinaarien muodossa ja palaamme fyysisiin tilaisuuksiin ja tapaamisiin heti kun poikkeustilanne on ohi ja kollegojen tapaaminen on jälleen turvallista. Yhdistyksen Facebook-sivu on hyvä kanava herättää keskustelua, nostaa kysymyksiä ja välittää yhdistykselle teemavinkkejä tarpeellisiksi tapahtumiksi.
Meitä kaikkia varmasti mietityttää minkälaiseen maailmaan heräämme tämän kriisin jälkeen. On selvää, että maailma ei tule olemaan entisensä ja Suomen toimintakyvyn palauttaminen niin pian kuin mahdollista on varmasti meillä jokaisella huolena. Onneksi kuljemme kohti kevättä ja valon määrä lisääntyy päivä päivältä! Ainakin luonnossa elämän ja energian voi aistia turvallisesti, ja muistetaan pitää huoli omasta ja läheisten jaksamisesta ja terveydestä.
Tsemppiä kaikille kevääseen ja aurinkoista pääsiäistä!!
Marja Mäkinen
hallituksen puheenjohtaja
Jos olet jäsen niin kirjaudu sivustolle. Voit myös hakea seuran jäsenyyttä.