MAR on herättänyt paljon keskustelua jäsenkunnassa. Soveltamisen ja käytännön ratkaisuiden osalta on vielä muutamia avoimia kysymyksiä, ja järjestämmekin yhdessä Finanssivalvonnan kanssa 10. kesäkuuta aamiaistilaisuuden, jossa on hyvä mahdollisuus keskustella jäseniä kiinnostavista asioita. Olen myös informoinut Valtiovarainministeriötä tilanteesta, ja kertonut että yhtiöiden vaikea valmistautua keskellä kuuminta kesää voimaantuleviin muutoksiin, koska lopullisia päätöksiä Euroopan hallintoelimistä ei ole. Tämä ei kuitenkaan saamani palautteen mukaan tule vaikuttamaan asetuksen voimaan tulon aikatauluun.
Regulaatio on varmasti vienyt jäseniltä energiaa, ja heinäkuussa järjestämmekin vapaamuotoisen terassitapaamisen 14.7. Moni IR-ammattilainen tunnetusti työskentelee heinäkuussa, ja osavuosikatsausten valmistelun välissä voi olla kiva tulla tapaamaan kollegoita ja vaihtamaan kesäkuulumiset.
Hallitus on myös ryhtynyt valmistelemaan IR-yhdistyksen 25-vuotisjuhlia, jotka pidetään 25.8.
Lämpenevää kevättä jäsenille, toivottavasti näemme tilaisuuksissamme!
Hanna-Maria Heikkinen
Hallituksen puheenjohtaja