Uusi hallitus järjestäytyi heti vuosikokouksen jälkeen ja jakaantui tiimeihin sekä valitsi puheenjohtajiston tulevalle kaudelle. Minulle annettiin kunnia ottaa puheenjohtajan viitta harteilleni, mikä on erittäin suuri kunnia. Olen toiminut yhdistyksen hallituksessa neljä vuotta, joista kaksi ensimmäistä rahastonhoitajana ja kaksi edellistä varapuheenjohtajana. Tavoitteenani on uutena puheenjohtajana jatkaa aiempien puheenjohtajien tekemää hienoa työtä sen eteen, että yhdistys pidetään aktiivisena ja toimintaa kehitetään edelleen.
Haluan kiittää hallituksesta väistyvää Marja Mäkistä hienosta työstä yhdistyksen eteen sekä aktiivisesta otteesta hallituksen puheenjohtaja viimeisen parin vuoden ajalta. Marjan johdolla yhdistyksen aktiviteetit ovat entisestään monipuolistuneet. Muun muassa IR Daysta on tullut IR-ammattilaisille vuoden kohokohta, jota jäsenet odottavat innolla.
Myös tulevalla kaudella hallituksen tavoitteena on jatkaa monipuolisten tapahtumien järjestämistä ja pyrkiä luomaan IR Daysta entistä mielenkiintoisempi tapahtuma. Koronatilanne toki luo varjoja syksyn tapahtumien ylle, mutta aktiivisuutta tullaan pitämään yllä.
Oikein hyvää ja lämmintä kesää sekä rentouttavaa lomakautta!
Tommi Järvenpää
Hallituksen puheenjohtaja