Uutiskirje 3/2022

Uuden puheenjohtajan tervehdys

Yhdistyksen 9.6. järjestetyn vuosikokouksen vetonaulana oli tähtisalkunhoitaja Mika Heikkilän puheenvuoro, joka käsitteli mm. mihin ammattisalkunhoitajat kiinnittävät yrityksissä huomiota ja miten nämä asiat heijastuvat IR:n toimintaan. Mikan ajatuksiin voit palata yhdistyksen materiaalipankista löytyvistä esityskalvoista.

Yhdistyksen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Pekka Rouhiainen.

Vuosikokouksen jälkeen hallitus järjestäytyi ja valitsi keskuudestaan tiimit, puheenjohtajat ja rahastonhoitajan. Rahastonhoitajan tehtäviä hoitaa jatkossa Maija Hongas. Sain itse kunnian tulla valituksi hallituksen puheenjohtajaksi.

Tommi Järvenpää, joka toimi ansiokkaasti hallituksen puheenjohtajana edellisen kahden vuoden ajan, jättäytyi nyt pois hallituksesta. Tommi on tehnyt yhdistyksessä mittavan työrupeaman, joka huipentui edeltäviin puheenjohtajakausiin. Kiitän Tommia koko yhdistyksen puolesta hänen tekemästään työstä niin Suomen IR-yhdistyksen kuin koko kotimaisen sijoittajaviestinnän kentän eteen. Tommi tunnetaan asiantuntevana ja innostuneena IR-ammattilaisena, jonka kanssa on aina mukava tehdä yhteistyötä.

Tommin tilalle hallitukseen saatiin Inderesin Business Director, IR Solutions Minna Avellan, jonka ansioiksi lasketaan yli 15 vuoden sijoittajaviestintäkokemuksen lisäksi muun muassa taito viestiä IR-asioista kohderyhmälähtöisesti ja kansantajuisesti. Koko hallituksen kokoonpanoon voit tutustua täällä.

***

IR-yhdistys tulee jatkossakin järjestämään sekä tehokkaita virtuaalitapahtumia että perinteisiä livetilaisuuksia. Jäsenistön palautteen perusteella molemmille on kysyntää koronapandemian jälkeenkin. Vuoden päätapahtuma IR Day järjestetään 4. lokakuuta.

Hallituksen agendalle on monipuolisten tilaisuuksien suunnittelun lisäksi nostettu muun muassa yliopistoyhteistyön kehittäminen. Tavoitteena on lisätä opiskelijoiden tietämystä sijoittajaviestinnästä mahdollisena urapolkuna. Ensiaskeleita korkeakoulujen kanssa on jo otettu ja konkreettisista uusista avauksista saamme toivottavasti kertoa vielä tämän vuoden aikana.

***

Suomen kesän ollessa parhaimmillaan monet IR-ammattilaiset ahertavat Q2-tulosten ääressä. Muistakaa kuitenkin myös nauttia auringosta, ja kutsukaa vaikka joku IR-kollega terassilounaalle. Kuulumisten vaihtaminen virkistää, ja ehkä omaan työhönkin saa jonkun uuden idean. Toivotan kaikille tsemppiä tuloskauteen ja oikein mahtavaa kesää!

Pekka Rouhiainen
puheenjohtaja

Vain yhdistyksen jäsenet näkevät koko uutiskirjeen

Jos olet jäsen niin kirjaudu sivustolle. Voit myös hakea seuran jäsenyyttä.