Hyppää sisältöön

Pekka Rouhiainen Suomen IR-yhdistyksen puheenjohtajaksi

Suomen IR-yhdistyksen uu​deksi puheenjohtajaksi valittiin 9.6. Valmetin sijoittajasuhdejohtaja Pekka Rouhiainen. Rouhiaisella on pitkä kokemus sijoittajaviestinnän tehtävistä Valmetin lisäksi Sanomalta ja Cargotecista. IR-yhdistyksen hallituksessa Rouhiainen on toiminut vuodesta 2018 lähtien.

”Suomalainen sijoittajaviestintä on kansainvälisesti mitattuna erittäin korkeatasoista, ja Suomen IR-yhdistyksen aktiivinen ja pitkäjänteinen toiminta on tässä avainasemassa. Olen iloinen, että voin olla mukana kehittämässä kotimaista sijoittajaviestintää eteenpäin”, Rouhiainen sanoo.

Rouhiainen seuraa tehtävässä YIT:n Tommi Järvenpäätä, joka toimi yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2020-2022 ja hallituksessa vuodesta 2016 lähtien. 

”Tommi on tehnyt yhdistyksessä mittavan työrupeaman, joka huipentui edeltäviin puheenjohtajakausiin. Kiitän Tommia koko yhdistyksen puolesta hänen tekemästään työstä niin Suomen IR-yhdistyksen kuin koko kotimaisen sijoittajaviestinnän kentän eteen”, Rouhiainen sanoo. 

Uutena jäsenenä yhdistyksen hallitukseen valittiin Inderes Oyj:n Business Director, IR Solutions Minna Avellan. Yhdistyksen hallituksessa jatkavat Lauri Haavisto (Futurice), Hanna Jaakkola (Kesko Oyj), Tapio Pesola (Miltton), Mikko Pohjala(Kemira Oyj), Essi Lipponen (Fiskars Oyj), Minna Korpi (Nasdaq Helsinki) ja Maija Hongas (Kojamo Oyj).